Kirjoittaja
Aloitteleva vaimo, jolla on omasta mielestään loistavia ruoka-, leivonta- ja sisustusideoita ;)
Saatanpa kirjoitella muistakin aiheista.
|
06.07.2008 - 16:31
 Vuoden ikäisen avioliittomme kunniaksi valmistin tänään ruoaksi riisiä, jonka lisäksi paistoin pekonia, hunajamarinoitua broileria aurajuustomuruilla maustettuna. Kuvaa ei saatu, koska ruoka hävisi niin nopeasti vatsalaukkuihin.
27.06.2008 - 15:59
 3 dl piimää 2 dl sokeria 2 dl siirappia 1 dl sulaa voita 5-6 dl vehnäjauhoja ½ tl soodaa 1 tl kanelia kardemummaa maun mukaan Voitele ja jauhota kakkuvuoka hyvin. Sekoita märät aineet keskenään ja kuivat aineet toisessa kulhossa. Siivilöi kuivat aineet taikinan sekaan. Paista noin tunti 175-asteisessa uunissa. Anna kakun hieman jäähtyä ennen kuin kumoat sen ja älä ota senkään jälkeen vuokaa heti pois päältä. Näin kakku irtoaa kauniisti eikä murene. Itse tein tupla-annoksen eli kaksi kakkua, ja ohops vain, siirappia ei riittänytkään kuin yhden taikinan verran joten jatkoin fariinisokerilla. Hyvin toimi ;) Kategoria on kuivat kakut vaikka aika kosteaksi jäi kun paistoin vain reilut 50 minuuttia.
27.06.2008 - 15:54
Tässä kesäinen salaatti. Sisältää jäävuorisalaattia, ananasta, kurkkua ja kirsikkatomaatteja. Tomaatit ovat kokonaisia, etteivät sisukset valu muihin aineksiin = minäkin voin syödä salaattia jättäen tomaatit pois. Toki olisi kauniimpaa, jos tomaatit lohkoisi.
22.06.2008 - 20:51
Tässä astetta hienostuneempi sovellus höpökakusta. 150 g voisulaa 3 dl sokeria 3 kananmunaa pussillinen Wiener Nougat-crushia (Fazer) 4 dl vehnäjauhoja 4 rkl tummaa kaakaojauhetta 2 tl vaniljasokeria
Sekoita märät aineet haarukalla sekaisin. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Pursota annospalojen päälle maustamatonta tai maustettua kermavaahtoa.
21.06.2008 - 13:26
Pohja:125 g huoneenlämpöistä margariinia3,75 dl vehnäjauhoja(desin vehnäjauhoista voi korvata kauraleseillä)1 tl leivinjauhettareilu 1 dl juustoraastetta½ tl suolaa½ dl kylmää maitoaNypi rasva ja kuivat aineet sekaisin. Lisää maito käsin sekoittaen taikinaan. Painele taikina läpimitaltaan n. 30cm ja korkeudeltaan useita senttejä olevan piirakkavuoan pohjalle.Täyte:purkki tonnikalaa (185g)purkki ananaspalojasäilykepaprikaa2 vihreää chiliä200 g fetajuustoa kuutioinaValuta tonnikala, ananakset ja juusto. Paloittele paprika ja chili. Levitä täytteet pohjan päälle.Munamaito:3 munaa1 prk ruokakermaa (2-2,5 dl)½ dl maitoa½ tl suolaapaprikajauhetta ja mustapippuria maun mukaanSekoita munamaito hyvin ja kaada piirakan päälle.Paista uunin alatasolla 175 asteessa 25-45 minuuttia kunnes päällinen on hyytynyt. Lasivuoassa tämäkin kypsyy nopeammin kuin muissa.
|
|