Erään teorian mukaan leivokset on nimetty pidetyn Queenslandin kuvernöörin, Lamingtonin paronin, mukaan, joka johti aluetta vuosina 1896-1901.

1462807.jpg

Pohja on englanninkielisten maiden ruokakulttuurista tuttu sponge cake, sienikakku.
Pohjaa tulee noin uunipellillinen (36,5cm x 38,5cm x 3,5cm)
Ohjeen kokoa ja mittoja piti hieman soveltaa ja muuttaa. Tässä lopullinen, millä itse tein.

230 g voita
2,5 dl sokeria
4 isoa kananmunaa
1,5 tl vaniljaesanssia (tai 3,5 tl vaniljasokeria)
7,5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2,5 dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää munat yksitellen, välillä hyvin vatkaten.
Lisää vaniljaesanssi tai -sokeri.
Sekoita, älä vatkaa, kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinaan.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 180 asteessa noin 25-30 min.
Taikina kannattaa levittää erittäin tasaisesti, vaikka se voi olla hieman hankalaa.
Muuten pohjasta tulee epätasainen = paloista erimuotoisia.

Anna pohjan jäähtyä ja kääri se sitten esim. kelmuun ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi (tai yön yli).
Tällöin pohja tulee kiinteämmäksi ja sitä on helpompi kuorruttaa.




Päällys voi olla joko vesihauteessa olevaa sulaa suklaata tai sitten seuraavanlaista, erittäin riittoisaa, seosta:

450 g tomusokeria (vajaa paketti)
2/3 dl  kaakaojauhetta
40 g voita
1,2 dl maitoa

TAI

250 g suklaata

JA

kookoshiutaleita

Sekoita ja sulata tomusokeri, kaakao, voi ja maito tasaiseksi vesihauteessa.
 Seokseen voit lisätä kesken päällystämisen aina sitä ainetta, mitä se tuntuu vaativan.

Ota kakun pala pieneen haarukkaan ja kasta se kuorrutukseen ja valuta pieni hetki kattilan päällä.
Kasta pala sitten joka puolelta kookokseen ja aseta leivinpaperille kuivumaan.


Näitä pyydettiin minulta lankoni valmistujaisiin, onneksi onnistuivat ihan ensikertalaiseltakin :)