1681169.jpg

3 dl piimää
2 dl sokeria
2 dl siirappia
1 dl sulaa voita
5-6 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 tl kanelia
kardemummaa maun mukaan

Voitele ja jauhota kakkuvuoka hyvin. Sekoita märät aineet keskenään ja kuivat aineet toisessa kulhossa. Siivilöi kuivat aineet taikinan sekaan. Paista noin tunti 175-asteisessa uunissa. Anna kakun hieman jäähtyä ennen kuin kumoat sen ja älä ota senkään jälkeen vuokaa heti pois päältä. Näin kakku irtoaa kauniisti eikä murene.

Itse tein tupla-annoksen eli kaksi kakkua, ja ohops vain, siirappia ei riittänytkään kuin yhden taikinan verran joten jatkoin fariinisokerilla. Hyvin toimi ;) Kategoria on kuivat kakut vaikka aika kosteaksi jäi kun paistoin vain reilut 50 minuuttia.