Lempparitäytteikseni suolaisessa piirakassa ovat näköjään muodostuneet tonnikala ja katkarapu lisukkeineen. Tämä varmasti ilahduttaa myös kaikkia tuoreen, vaikeasti valmistettavan ja lähiruoan ystäviä :P

Todettakoon myös tämän keissin kohdalla, että onneksi leivonnaisia ei nimetä niiden pääraaka-aineen, vaan makujen mukaan. Ensimmäisessä tapauksessa tämä olisi ollut varmaan kasvisrasvapiiras.

Tämän piirakan tein aivan MuTu-tuntumalta, joten en ole aivan varma kaikista aineksista enkä määristä.

n. 150g kasvismargariinia
n. 2 dl vehnäjauhoja
n. 0,5 dl vettä

Sekoita ainekset hyvin ja painele piirakkavuoan pohjalle. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

pari kananmunan keltuaista, jotka ovat jääneet yli edellisestä marenginvalmistuksesta
ruokalusikka vehnäjauhoja
ruokalusikka ketsuppia
purkki (185g) tonnikalaa öljyssä
pussillinen katkarapuja (muistaakseni 200g)
loraus ruokakermaa
n. 1 dl juustoraastetta

Sekoita ainekset ja levitä piirakkapohjan päälle. Ripottele päälle vielä jonkin verran lisää juustoraastetta.
Paista n. 35 minuuttia.

1423381.jpg

Raskaahko, mutta maittava iltapala.